tiistai 20. tammikuuta 2015

Muiden tekemää: Muunneltava Inka



Olipa kerran Linnel Handmade ja Linnel Handmadella nettikauppa ja ihanaa kangasta nimeltä Inka. 
Ja vielä tarkemmin keltainen Inka.




Ja Inkasta syntyi ajatus muunneltavasta tunikasta. Piirtelin jälleen kerran idean paperille ja PuuhakasPaja lähti sitä toteuttamaan. Vaikeaksi osoittautui oikean sävyisen joustocollegen löytyminen. Ensimmäinen harmaa ostettiin Käpyseltä. Inkan vieressä Käpysen harmaa taittoikin saveen, joten se sai uuden elämän imetystunikana Ikasyrin Soulbirdin kanssa, jossa harmaansävy oli täysin sama! Lopusta savi-joustocollarista olikin aiemmin silputtu pirteät olohousut. Ja näin ne ideat rönsyilee ja tarvevaatteita syntyy ;)


Oikea kylmän sävyinen harmaa saatiin Hyvinkään Kangastukusta ja täysin oikean keltaisen sävyinen nauha Kankaita.comista. Yksivärinen keltainen oli Puuhakaspajan omista kätköistä. Ja niin oli kasassa Inka-tunikan tarpeet. Eikun siis ompelemaan!


Raglansauman koristetikkaus


Tasku ja hihan trikoo-resori


Helman koristetikkaus



Tunikan kauluksen voi nostaa joko pystyyn tai kääntää kaksinkerroin siten, että Inka tulee näkyviin. Lisäksi helman voi pitää auki tai rypyttää nauhalla pussihelmaksi. Helma on takaata pidempi kuin edestä, valitettavasti sitä ei sovituskuvasta näy, mutta helman koristetikkaus kuvasta sen kyllä huomaa.








Kiitos ihanaiset Linnea Inka-kankaasta ja Kirsi valmiista tunikasta <3






1 kommentti:

  1. Ollos hyvä vaan! Näitä on kiva tehdä, kun ideasi ovat keksiliäitä ja nämä poikkeaa siitä perushutusta :-)

    VastaaPoista