sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Rättiä rätin perään


Osallistuin keväällä ElinaWeen Facebook kisaan, josta voitin kestorätin. En ole koskaan niistä juuri välittänyt ja monesti miettinyt mikä järki niissä edes on. Kestojutut vain eivät ole minun "juttuni" olleet koskaan. Kun kestorätti sitten saapui postitse ja otin sen käyttöön, niin hämmästys oli suuri. Rätti imi itseensä vettä hurjasti ja sillä sai helposti jynssättyä kuivuneet (hupsista!) ruokatahrat syöttötuolista ja muovisesta pöytäliinasta. Aivan mielettömän mahtavaa, näitä tarvii saada lisää! Kiitos Elina! :)

Elinan rätti oli tehty joustofroteesta ja kotimaisesta bambujoustofroteesta. Elina kertoi tilanneensa bambujoustofroteeta Kestovaippakaupasta, joten suuntasin naputtelemaan sitä samantien ostoskoriin reilulla kädellä. Tarkoitus oli ilostuttaa räteillä myös sukulaisia, sillä yleensä nettikaupoilla on minimiostos 40cm kangasta. Ja eihän rätit voi tietenkään kaikki samaa kuosia olla ;)



Värimaailmaksi valikoitui ruskea, sillä jostain syystä sitä väriä löytyi eniten joustofroteista. Ja epähygienisesti ajatellen, rätit pysyy puhtaamman näköisinä pidempään. Joustofroteet on tilattu Royal-tuotteelta sekä Verson Puodista. Bambujoustofrotee pitää pestä ilman huuhteluainetta, muuten sen imukyky heikkenee. Nämä voi myös huoletta heittää 60 asteeseen, jotta pöpöt kuolee.




Tuli ehkä hieman liioiteltua.. leikkelin kerralla koko bambujoustofroteen paloiksi ja sain ommeltua rättejä yhteensä 40 kpl. Ovat kokoa noin 20x20 cm. Näiden teko oli todella hyvää saumuri-harjoittelua, sillä kulmat ovat ainakin minulle (tällä kokemuksella) hieman hankalia tehdä. Aika pyöreitä niistä tuli, mutta loppua kohden nurkatkin alkoivat hahmottumaan paremmin. Suosittelen siis kaikille aloittelijoille näiden tekoa, hyvää harjoitusta! :)




torstai 4. kesäkuuta 2015

Kymmensormijärjestelmä ja pikkuisen formuloita

 

Tämä hauska näppäimistö-kangas sattui olemaan alennuksessa Majapuulla jokin aika sitten. Parilla klikkauksella oli ostoskorissa sopiva pätkä kangasta, it-alalla työskentelevälle veljelleni, t-paitaa varten. Ongelmaksi muodostui vain sopivan värinen resori. Etten tenten teelika menten.. Ei oikein mikään alla olevista kutkutellut värisilmää. Käpysen harmaa-valkoinen raitaresori oli väriltään lähinnä, mutta raita hieman liian leveää kaula-aukon resoriksi. Miniresorit Majapuulta ja yksiväriset omista kätköistä.





Silloin satuin muistamaan Royal-tuotteen lepakkotunikan, joka on jäänyt käyttämättä, koska aikoinaan tilasin aivan liian reilun koon itselleni. Tunikan helmaresorihan voi olla himpun kapeampi, joten hätä ei lue lakia:




NipsNaps helmaresori purkuun ja sopivan suirun leikkaus veljen t-paitaan :)
Kaula-aukko näyttää hurjan pieneltä, mutta kyseessä on noin kokoa 2XL oleva t-paita. Kaava on ihan avomieheni t-paitaa mallailemalla leikelty ja samalla melkein 10cm leveyttä lisätty.


Pakko oli kuitenkin vetäistä itselle paita päälle ja testata, tuliko kaula-aukosta sittenkin liian pieni. Nooh, sen näkee sitten kun veli perheineen tulee Suomeen lomailemaan. Helpostihan tuota saa suurennettua, jos se sattuu kiristämään. Mutta resorin väri ainakin on aika täydellinen :D



Veljen esikoiselle tuli hurauteltua myös tämä Sari Pelhon suunnittelema ihana Formula-kuosinen paita. Kangas myös Majapuulta.