maanantai 18. toukokuuta 2015

KesäKrokot




Seuraavana "To do"-listalla oli veljenpoikani. Näihinkin ostin kankaat Noshin alennusmyynnistä. Kun setti oli valmis, niin löytyi vielä Marimekon Ysmy-kangassäkeistä sopivaa vihreäraidallista trikoota, josta tein vielä toisetkin haaremishortsit. Samalla surautin myös omalle pojalleni samaa kokoa setin. Näitä on hyvä tehdä tuplana, kun ensin tekee harjoittelukappaleet, jotka jää omaan talouteen ja sitten ne paremmat versiot lähtee lahjaksi. :D

Paita oli V-kaula-aukolla, mutta minä hieman pyöristin kaavaa ja surautin resorikantin normaalisti kiinni. Nämä siis testasin ompelukoneen kaksoistikillä ja resorikaitaleella kantaten.


Veljenpojan KesäKroko setti


Kroko-kangas loppui kesken, joten minimieheni sai paidan hieman värikkäämpänä kokonaisuutena. Loppui myös turkoosi resorikin, niin housut tulivat kokovihreinä. Kumpi teidän mielestä on kivempi setti? :)

Minimieheni KesäKroko setti



Vauhdikas KesäKroko



Kaavat:
Paita - Ottobre 3/2012 nro. 9 Robots
Haaremihousut - Ottobre 3/2013 nro. 7 Easy Piece

maanantai 11. toukokuuta 2015

Bussimatka



Nyt kun olen onnistuneesti ommellut itselleni leggareita, niin aloin tekemään listaa mitä seuraavaksi. Listalle pääsi omien lapsieni lisäksi serkun lapset ja veljeni lapset. Koska en nyt heti halunnut niitä kaikkein kalleimpia kankaita (mahdollisesti) tärvellä, niin suunnistin Noshin nettikaupan alennusmyyntiin. Sieltä tuli sitten ostettua sopiva satsi ihania lastenkankaita, niistä yksi oli tämä super herkullisen värinen petrooli bussineulos. Täydellinen raitaresori löytyi Majapuulta.




Kaava löytyi Ottobren lehtiä selaamalla. Kyseessä lehti 4/2013, vaate nro 39. Linear - tasaraita t-paita. Koska kyseessä tosiaan on elämäni ensimmäinen paita, niin lueskelin Facebookin Ompeluelämää ryhmästä vinkkejä. Mm. pääntien resoria ommellessa ei saa kangasta venyttää yhtään, tai kangas alkaa vetämään, eli siis siihen muodostuu ryppyjä. Ja pääntien resorin pituus on 0,7 kertaa pääntien mitta. Näitä sitten pohdimme äitini kanssa ja 0,7 kerroin tuntui ihan hirrrmuisen lyhyeltä resorilta, joten lisäsin mittaa. Väärin meni. Olisi kannattanut uskoa viisaampia! Eli ensimmäinen pääntie meni purkuun, koska resori jäi lerpattamaan pystyyn. Kun lyhensin resorin oikean mittaiseksi, niin se asettui todella nätisti kaula-aukkoon.

Toinen ohje oli tuo venytys. Koska minulla ei tosiaan ole ompelukokemusta, niin tästä tuli lyhyt väittely äitini kanssa, joka käski venyttää kangasta. Ja minä intän, että kun ei sitä saa venyttää. No siis. Jos pääntien tekee, kuten tässä paidassa tein, myös kangasta pitää venyttää samalla kun venytät resoria. En tiedä huomaako sitä venytystä tuosta oikeanpuoleisesta kuvasta, mutta ihan ronskisti venytin niin resoria, että kangasta sileäksi.




Tuo "älä venytä kangasta"-ohje pätee, jos kanttaat kankaan resorilla esim. kaksoisneulan kanssa ompelukoneella. Alla resoripääntie valmiina. Ja kissankarvakin päässyt kuvaan mukaan :)





Näitä tuli tehtyä samantien kaksi kappaletta kokoa 134. Toinen lähtee kummipojalleni Ruotsiin lahjaksi ja toinen jää kaappiin odottamaan oman poikani kasvamista.




Paita kokoa 122 käyttävän päällä. Helma ja resorit käännettynä, kun oli niin kovin iso vielä pienelle miehelle. Jalassa Kongaroon mittatilausfarkut.